4. tammikuuta 2014

Regrets about the journey, maybe, but not the destination


Näin alkuun hyvää uutta vuotta kaikille, olettehan jo rikkoneet kaikki lupaukset jotka teitte? Mun uusi vuosi vaihtui Koh Phanganilla noin 50 000 ihmisen seurassa Full Moon Partyilla, ihan hullua menoa.

 Joko päästään aiheeseen, eli kirjoihin? Päästään vaan. Kuvissa näyttäytyy nyt kolme kirjaa, mutta kirjoitan vain yhdestä koska Storm of Swordsin jätin kesken syystä että en päässyt juoneen yhtään mukaan, sillä tuo on kolmas osa. Kutsumaton vieras oli taas niin puutaheinää että ei siitä viitsi edes mainita!

Nicholas Sparks - Dear John
Istuin laivassa matkalla saarelta toiselle kun eräs mukava saksalaistyttö tuli viereeni, alettiin jutella kirjoista ja hän sitten antoi mulle kirjan jonka oli jo lukenut eikä enää jaksanut kantaa mukana. Rakastuin tähän heti ensisilmäyksellä, ahmin kirjan supernopeasti rannalla makoillessa ja iltaisin ennen nukkumaanmenoa. Dear John kertoo todellisesta rakkaudesta (ah kuinka kliseiseltä se kuulostaakaan näin kirjoitettuna), menetyksistä ja on samalla kasvutarina. Nuorukaiset rakastuvat ja vannovat ikuista rakkautta välimatkasta huolimatta ja ainut keino pitää yhteyttä on kirjeiden kirjoittelu. Kirjan loppu oli ennalta-arvaamaton ja jätti mulle ainakin kyyneleet silmiin. Olin aiemmin nähnyt vain kirjan pohjalta tehdyn elokuvan ja pakko sanoa, että kirja kolahti sata kertaa lujempaa. Suosittelen ehdottomasti, mulla meni tän kirjan takia pasmat ihan sekaisin ja kelailin tätä stooria ehkä turhankin deepisti yksin mielessäni. Musta tuntuu, että tällä kirjalla on ihan erityinen paikka mun mielessä, lukukokemus jota en varmasti hetkeen unohda (t.minä joka luin sitaatteja Goodreadsista ja pillahdin itkuun samantien).

“I finally understood what true love meant... love meant that you care for another person's happiness more than your own, no matter how painful the choices you face might be.”

Mitä tänä vuonna luetaan? Onko jotain kirjaa jota odotatte ihan hulluna?

3 kommenttia:

  1. Dear John on varmasti yks kaikkien aikojen parhaimmista kirjoista.. Luin sen ite joskus ehkä neljä viis vuotta sitten ja itkin ihan KOKO AJAN... Siis ihan mahotonta! Ehkä vaikutti sekin että nykysen aviomiehen kanssa seurusteltiin vielä yli 300 km:n välimatkasta huolimatta, niin ne kaikki kirjeet ja eroikävät siinä kirjassa tuli tosi lähelle sillon. :)

    VastaaPoista
  2. Onko tollanen reppureissaaminen kallista:) näyttää nimittän nuo paikat niin upeilta, että jääkö mun unelma vaan unelmaksi:(

    VastaaPoista
  3. Heippa, ootko jo kotiutunut? Millanen matka oli? ÄÄäää haluun tietää kaiken :D ja kuvia!! Ootan innolla sun fiiliksiä. :)

    VastaaPoista

Avaa sydäntäsi, olen kuulolla!