30. syyskuuta 2013

Oh, my love, don't forsake me

 photo coffeetime-parentssuck_zpsfb3de1ef.jpg photo lipstickkk-caesarsalad_zps0cc11bea.jpg
Löysin mun lempi huulikiillon hameen taskusta ja riemastuin siitä kovin. Ostin kirppikseltä parents suck and then you are one -paidan ja olen tyytyväinen siihen. Toi teksti on enemmän tai vähemmän totta tosi monen kohdalla ainakin jossain vaiheessa elämää. Vai voiko joku muka kieltää?

Olemme eläneet syyskuun, mun lempikuukausi meni enkä mä kunnolla ehtinyt edes viettää aikaa sen kanssa. En ehtinyt kunnolla kysyä että hei syyskuu, mitä sulle kuuluu tänä vuonna? Musta tuntuu että molemmat vähän petettiin toisemme, sillä ei sekään antanut kovin montaa auringonsädettä nautittavaksi.

Kokosin musiikkia jota on hyvä kuunnella näin lokakuun kynnyksellä. Harkitsin otanko Aviciin Wake Me Up:ia ollenkaan listalle, mutta oli aivan pakko. Onko ketään kuka voi olla tykkäämättä tuosta biisistä? Uskon että juuri kyseinen biisi saattaa olla hyvinkin monelle flashback kesälle 2013, olkoot se siis minunkin listallani muistuttamassa viime kesästä.

29. syyskuuta 2013

Selitä mulle miksi maailma kääntyy nurinpäin kun kävelet vastaan

 photo NooraNurminen1_zps8faba9eb.jpg photo noooooooo-tile_zps02c91e77.jpg Perjantai-ilta jolloin Noora näytti hyvältä ja mä join banaanilimua, yhdistin työn ja huvin, menin ajoissa nukkumaan ja olin hyvällä tuulella. Tukkakriisi iskee kun näitä ystäviä riittää joiden päät on värikkäät, oma luonnollinen väri alkaa tuntua tylsältä.

Menen jatkamaan kirjan lukemista, pari tuntia sitten kun yritin nukahdin kesken lauseen. Sitä ne valvotut yöt teettää.

23. syyskuuta 2013

I am fire gasoline, come pour yourself all over me

 photo ruotsi1_zps12dab2fb.jpg photo IMG-20130901-WA0001_zps0e65167b.jpg photo ruotsi2_zps79006a1f.jpg Vielä muutama puhelinräpsy Tukholmasta, näitä onkin jo näkynyt instagramin puolella. Nuo marjat tuossa tokassa kuvassa maksoi ihan sikana ja maistui tosi pahalta, karkkikaupan antimet taasen antoivat rahoille vastinetta. Vanha kaupunki oli aivan ihana niin kuin jo olen maininnnutkin. Vikassa kuvassa näkyy jonkun verran tuliaisia, Somersbyt on juotu jo aikoja sitten ja karkkipussista ei tietoakaan, Sourz Applen ja Poplen perät olisi vielä jäljellä kirjahyllyssä...

Tän piti olla musiikkivideopostaus, mutta se kaatui siihen kun kaikki videot olivat Vevon ja niitä ei voi ilmeisestikään upottaa bloggeriin. Jaan siis vaan yhden biisin, kaikki mitä Hayley Williams tekee on vaan ihan superia. Kannattaa käydä kattomassa myös tän biisin musavideo, tykkään kovasti.


Are you gonna stay the night
Doesn't mean we're bound for life
So oh oh, are you gonna stay the night

18. syyskuuta 2013

I know that we are upside down

 photo ombrehair_korvis_zpsa8cf7df8.jpg photo stockingssss2_zps3ceefaa8.jpg Liikaa hoidettavia asioita,
valvottuja öitä
ja syötyjä kaloreita.
(Onneksi tää kaikki hellittää ihan pian)

Liian vähän aikaa lukea Harry Potteria,
katsoa romanttisia komedioita
tai juoda teetä rauhassa.

Jalassa synttärilahjaksi saadut Vansit,
uudet sukkahousut ja
ilmassa syksyn tuntua.

Haluan tehdä postauksen musiikista mutta en saa aikaiseksi millään.

13. syyskuuta 2013

If I was a book what would my title be?

 photo kirjatpostaus_zpsb0e7cee4.jpg photo kirjapostaus2_zpscfbdf823.jpg Poimintaa kirjoista joita on tullut luettua. David Levithanin How they met, and other stories'n lopetin pari päivää sitten, John Greenin Tähtiin kirjoitettu virhe on luettu noin kuukausi sitten ja Jostein Gaarderin Sofian maailmaa luin maaliskuun puolella samalla kun valmistauduin filosofian kirjoituksiin ja ajattelin että se sopisi kolmanneksi tähän kirjapostaukseen.

John Green - Tähtiin Kirjoitettu Virhe
Ei ole turhaan tätä teosta kehuttu. Koskettava tarina Hazelista ja Augustuksesta jotka tapaavat syöpää sairastavien vertaistukiryhmässä, rakkaus leimahtaa ja loppua kohden ihan sieluun sattuu kun asiat alkaa mennä huonommin ja huonommin. Niin kaunista kieltä ja niin kuin kaikki muutkin kirjan suomeksi lukeneet - haluan lukea myös englanniksi. Kun otin tämän kirjan käteen niin oli oikeasti vaikeaa lopettaa lukeminen, ahmin kirjan nopeasti loppuun. Tämän kirjan myötä haluan lukea loputkin Greenin romaanit.

Jostein Gaarder - Sofian Maailma
Onko filosofian kirjoitukset tulossa tai haluat muuten vain oppia filosofiasta lisää, muttet millään jaksaisi lukea teoreettista oppikirjalöpinää? Tässä on ratkaisu. Kuulostipa myyntipuheelta, mutta totta joka sana! Sofian Maailma on romaani filosofian historista, kaikki perusopit pienen Sofian tarinaan nidottuna. Luvut on jaoiteltu kronologisessa järjestyksessä, joka selkeyttää kirjaa. Ihastuin tarinaan, en ole vastaavanlaista kirjaa ennen lukenut ja tuntuu että tämä oikeasti auttoi asioiden oppimiseen. Milloin vastaava kirja tehdään matematiikasta ja fysiikasta?!

David Levithan - How They Met, And Other Stories
Luin pitkästä aikaa jotain englannin kielellä ja en muistanutkaan että ei se niin vaivalloista olekaan, voisin ottaa ihan tavaksi. Tässä kirjassa on lyhyitä novellin tyylisiä ''rakkaus''tarinoita, tai jotain sinnepäin. Mun suosikkistoorit ovat Starbucks Boy jossa poika ihastuu Starbucksin tarjoilijaan käyttäessään hoitolastaan siellä päivittäin, Flirting With Waiters jossa tyttö alkaa käymään pizzeriassa tavatakseen siellä työskentelevän tarjoilijan ja The Number Of People Who Meet On Airplanes, joka kertoo tarinan miehestä joka on työskennellyt lentokentällä ja järjestänyt mielestään sopivia pareja istumaan lentokoneessa vierekkäin ja näin saanut aikaan monia rakkaustarinoita ja pitkiä avioliittoja.

Suositelkaa mulle kirjoja ja kommentoikaa jos olette jotain näistä lukeneet!

10. syyskuuta 2013

Paljon onnea mulle

 photo syndekuvajoo_zpse0a9837e.jpg

Tänään, 10.9. käynnistyy mun viimeinen teinivuosi
en halua kasvaa isoksi ja ottaa vastuuta
vaan olla forever young

Synttärilahjaksi toivon hyviä kuvausilmoja syyskuulle,
maailmanrauhaa ja muuta yhtä vaatimatonta.
Tässä postauksessa pitäisi olla kuva minusta kun olin yks vee tai jotain sinnepäin.
Ehkä joskus toiste sitten.

8. syyskuuta 2013

Linja-autojen ja rakkauden perässä voi juosta tai odottaa seuraavaa

 photo MIEEE_zps077635e7.jpg

 photo ihanamaisema_zpsa0e9ea0c.jpg photo IMG_4044_zpsf8f47cfe.jpg
Tuo juoma polttelee kurkkua, hyi kamala. Innostuin selailemaan vanhoja kuvia, nämä ovat kesältä 2012.
Ilta oli mukava ja tukka kiharalla, kesäyö lämmin ja ystävät ympärillä.

Ikävä vaaleansinistä raitaa tukassa
onnellista humalaa
kotibileitä
ja utuista auringonlaskua Saaristokaupungissa

1. syyskuuta 2013

I left my heart in the streets of Stockholm

 photo rakennusjamauml_zps315c8e67.jpg photo stokis148silta_zpse746f010.jpg photo pianojamauml_zpscc054716.jpg Laivalla ihmiset on niin onnellisia, ei kiire mihinkään (muualle kun tax freehen ostamaan viinaa) ja kaikilla hyvä fiilis. Siellä on sellainen yhteenkuuluvuuden tunne, se on kuin pieni yhteisö johon kaikki matkustajat kuuluu.

Tukholma on erittäin kaunis. Ihmiset, shoppailumahdollisuudet, arkkitehtuuri, kahvilat ja ravintolat... Lista voisi jatkua loputtomiin. Ruotsin kieltäkin yritin puhua aina kun mahdollista, mutta aina puolessa välissä lausetta vaihdoin englantiin. Ihastuin kaupunkiin täysillä ja myös ruotsalaisiin poikiin. Oli hilkulla etten ostanut t-paitaa jossa lukee kissan kokoisin kirjaimin I ♥ Swedish Boys. Haluan tuonne paremmalla ajalla takaisin.

Koin myös once in a lifetime -kokemuksen laivalla. Tapasin siellä ihan supersiistin tyypin ja tiedän hänestä vain etunimen suurinpiirtein ja sen että jalassa punaiset Vansit, oon yrittäny löytää tätä sveitsiläistä tapausta sosiaalisesta mediasta mutta turhaan. Ensinäkemältä se herätti mun huomioni ja sit kun pääsin juttelemaan sille olin niin hölmö että en tajunnut kysyä edes nimeä kunnolla. Jätän nyt aika paljon sun käsiisi armas Kohtalo, saata meidät yhteen.

Translation: If you, my dear Swiss friend with Vans shoes, are reading this please leave a comment.
I miss you!